
Minna Lintukangas
Musiikkia, Golfia, Tapahtumia!

Kuka minä olen
Olen pianisti, musiikkipedagogi ja musiikin ammattilainen. Olen tehnyt pitkän ja monipuolisen uran suomalaisen kevyen musiikin parissa ja esiintynyt tuhansissa konserteissa, tapahtumissa sekä erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomen. Vuosien varrella olen työskennellyt pianistina useiden tunnettujen kotimaisten artistien kanssa.
Merkittävä osa uraani on ollut pitkäaikainen yhteistyö viihdetaiteilija Arja Korisevan kanssa. Toimin hänen työparinaan pianistina sekä vastaan konserttituotantojen toteutuksesta ja myynnistä.
Musiikin lisäksi työskentelen yhteistyössä golfmatkoihin erikoistuneen matkatoimisto Golfpassin kanssa. Tuotan golfmatkoja ulkomaan kohteisiin osana myyntitiimiä ja toimin matkanvetäjänä eri kohteissa. Yksi vuosittaisista kohokohdista on vetämäni Minnan Klubi Kyproksen Korineumissa, jossa yhdistyvät golf ja musiikki. Matkoilla mukana on vaihtuvia artistivieraita, jotka tuovat ohjelmaan oman erityisen lisänsä.
Minulle on tärkeää luoda hyvä tunnelma niin esiintymislavalla, matkoilla kuin yhteistyössä ihmisten kanssa. Minua kuvaillaan usein lämminhenkiseksi, positiiviseksi ja ammattitaitoiseksi ihmiseksi, ja arvostan sitä, että saan tehdä työtä, jossa ihmiset, elämykset ja musiikki kohtaavat.
Palvelut

Musiikkipalvelut
Teen yhteistyötä viihdetaiteilija Arja Korisevan kanssa hänen pianistinaan, työparinaan sekä konserttien myynnin ja tuotannon parissa. Ohjelmistomme ulottuu tunnelmallisista joulukonserteista monipuolisiin teemakonsertteihin, ja räätälöimme kokonaisuudet ja kokoonpanot aina tilaajan toiveiden mukaan niin kirkkoihin, konserttisaleihin, teattereihin kuin yritystilaisuuksiinkin.
Tarjoamme myös luentokonsertteja, joissa yhdistyvät inspiroiva puhe ja elävä musiikki. Luentokonsertit sopivat erinomaisesti esimerkiksi yritysten henkilöstöpäiviin, asiakastilaisuuksiin ja hyvinvointitapahtumiin.
Minulta saat:
- Arja Korisevan konsertit ja keikat
- Luentokonsertit
- Pianistin tapahtumaasi
Ota yhteyttä ja lue lisää täältä:

Golfmatkat ja tapahtumat
Teen yhteistyötä suomalaisen golfmatkoihin erikoistuneen matkatoimisto Golfpassin kanssa ja kuulun myynti- ja tuotantotiimiin. Työssäni yhdistyvät golfmatkojen suunnittelu ja myynti, matkanvetäjänä toimiminen, musiikki sekä erilaisten golftapahtumien tuottaminen Suomessa.
Suunnittelen golfmatkoja niin yksittäisille matkailijoille ja ryhmille kuin golfklubeille ja yrityksillekin. Lisäksi olen mukana rakentamassa kaikille avoimia pelimatkoja ja golftapahtumia.
Yhdistän golfmatkoihin myös musiikkia ja matkoilla on toisinaan mukana artistivieraita.
Minulta saat:
- Räätälöidyt golfmatkat
- Musiikilliset golfmatkat
- Golftapahtumat suomessa
Ota yhteyttä jos haluat golfmatkalle ja lue lisää:
Ota yhteyttä
minna.lintukangas@arjakoriseva.fi
minna.lintukangas@golfpassi.fi
ML Live Music Oy
Y-tunnus: 3116280-3